perjantai 28. syyskuuta 2012
Omppopomppoja
Pipo-ompeluksista jäi joitakin kangaspaloja ja täytyy sanoa, että rakkaus tähän kankaaseen syntyi ensisilmäyksellä. Jotenkin vaan niin ihana, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Siitä sai tehtyä juuri ja juuri tämän mekon, kaavapohjana käytin samaa kuin tässä apinapaidassa, mutta jouduin vähän tinkimään - esim. hihat ovat tehty väärään langansuuntaan, jotta sain ne yleensä tehtyä. Koko 104 cm.
Mutta taas kelpasi E:lle, niin lähdettiin omppopomppona kerhoon : )....
An apple dress for a 2-year-old. Pattern: Ottobre 1/2011, design 14, size 104 cm.
tiistai 25. syyskuuta 2012
Omenaunelma
Leipomusrintamalla uutena kokeiluna oli omenaunelma, sävelletty ja sovellettu parista erilaisesta reseptistä.
Parhaiten kakku maistui mielestäni vähän jäähtyneenä, mutta näytti tuhoutuvan kaikissa lämpötiloissa siihen malliin, että hyvä, että ehdin kuvan yhdestä palasesta ottaa! Tämäkin on helppo toteuttaa laktoosittomana ja gluteenittoman, itse tein juuri sellaisena.
OMENAUNELMA
Pohja
100 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1½ dl vehnäjauhoja tai glut.jauhoseosta tai 2 dl maissitärkkelysjauhoa
1½ dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
Täyte
1 tlk vaniljarahkaa
1 tlk tavallista maitorahkaa (tai oikein vaniljaiseen versioon voi korvata tämänkin vaniljarahkalla)
2 dl vispikermaa
1 dl maissitärkkelysjauhoa
2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
3 munaa
Lisäksi:
Muutama omena, sokeria, kanelia
- voitele irtopohjavuoan reunat ja laita pohjalle leivinpaperi
- tee pohjataikina valmiiksi ja painele taikina jauhotetuin käsin vuoan pohjalle ja reunoille
- pilko omenat. Lado omenat pohjataikinan päälle ja ripottele omenoiden pinnalle sokeria ja kanelia. Omenapaloja voi olla sen verran, että ne peittävät reilusti pohjan.
- tee täyte: sekoita kaikki hyvin keskenään. Kaada täyte omenoiden päälle.
- 175 astetta, noin 50-60 minuuttia.
maanantai 24. syyskuuta 2012
Niin pehmeä ja muhkea...
Viikonlopun aikana sain valmiiksi tämän huivin (kauhealla kiireellä tehty - on jo niin kylmää!). Olen onneton kylmäkissa ja pidän kaulaliinaa aina...oikeastaan kesälläkin : ). Tämä on kuitenkin syys-/talvihuivi, kaikessa pehmeydessään ja muhkeudessaan.
Huivi on tehty kaksinkertaisesta Novitan Rose -langasta, puikot nro 8. Silmukoita on 30, ja valmis huivi on leveydeltään noin 40 cm. Langan menekki: 2 kerää. Tekniikka on sama kuin tässä tuubissa ja kuvallinen ohjeistus löytyy täältä.
A scarf, for me and for me only : ).
lauantai 22. syyskuuta 2012
Jauhoton suklaakakku ja identiteettikriisi
Minulla on erityisruokavalio, joten etsin jatkuvasti itsellenikin sopivia, ihania leivonnaisreseptejä, joita voisi ottaa kotiin vakikäyttöön. Löysin Glorian ruokalehdestä (Glorian kuudes ruokakirja) jauhottoman suklaakakkureseptin, jota piti ehdottomasti kokeilla. Tämä suklaakakku on kyllä TODELLA suklaista, eikä sitä voi syödä paljoa kerralla, mutta ehkä siinä piileekin sen salaisuus : ).
SUUSSA SULAVA SUKLAAKAKKU
300g tummaa suklaata (70%)
6 munaa
4 rkl hedelmäsokeria
½ dl vahvaa kahvia
1 dl rouhittuja pekaani- tai saksanpähkinöitä
- Erota kananmunien valkuaiset ja keltuaiset. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
- Sulata suklaa ja anna sen jäähtyä hetki.
- Sekoita suklaa keltuaisten joukkoon.
- Lisää kahvi, sokeri ja pähkinärouhe suklaa-keltuais-seokseen.
- Nostele valkuaisvaahto muiden joukkoon ja sekoita huolellisesti.
- Kaada seos vuokaan (esim. irtopohja) ja paista 200 asteessa tasan 10 min (ei kauemmin!). Kakku saattaa näyttää hieman raa'alta, mutta se kovettuu viileässä.
- Laita kakku jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi, mieluummin vuorokaudeksi.
- Tarjoa esim. vaniljalla maustetun kermavaahdon, jäätelön, mansikoiden tai viikunoiden kera.
NAMS!!!
p.s. Viikonlopun kevennys: perunapellolta löytyi tämä pieni, noin 3 cm halkaisijaltaan oleva peruna, joka oli selvästi jäänyt identiteettikriisin pauloihin: ollako päärynä vai peruna? Vihreä ja päärynän muotoinen pottu päätyi ruokalautasen sijasta ihmetyksen kohteeksi pöydälle ja siitä se taisi päästä biojätteen joukkoon...kukaan ei raaskinut syödä sitä...
perjantai 21. syyskuuta 2012
Tappelua virkkuukoukuista ja syyspipoja
En muista, koska olisin viimeksi kuullut 6- ja 8-vuotiaiden poikieni riitelevän kaupassa isoon ääneen. Tämä koettiin kuitenkin tänään, sillä molemmat pojat halusivat samat Novitan virkkuukoukkusetit. Tiedättehän, ne ihanat värilliset, houkuttelevat, syötävät : ). Hellyin (sillä kukapa ei heltyisi, kun lapset haluavat virkkuukoukkuja ; b), ja lupasin ostaa yhden setin. Vanhempi virkkaa jo reippaasti, nuorempi vielä harjoittelee, joten eiköhän molemmille riitä sopivat värit.
Se jäi vielä epäselväksi, että johtuivatko ihmettelevät katseet kassajonossa siitä, että pojat yleensä riitelivät kuuluvasti, vai siitä, että pojat riitelivät karkkihyllyn vieressä virkkuukoukuista eivätkä karkeista...vai siitä, että äiti antoi periksi ja osti virkkuukoukut... : )
Omien käsitöiden tiimoilta on pelkkää pipokuulumista, eikä voi muuta todeta, kuin että onhan mahtavia kankaita nuo trikookankaat, joita kaupoista saa! Kotimaiset ovat osoittautuneet laadultaan parhaiksi, mutta toki joukkoon mahtuu myös hyviä tuontikankaitakin. Ihania värejä! Mums.
maanantai 17. syyskuuta 2012
Shallow Leaf ja pientä tuunausta
En taida päästä tästä eroon. Tästä ketjusta siis. Se on kiva ketju. Siihen voi linkittää mitä vain ja aina tulee kiva koru. Yleensä se kiva koru lähtee lahjaksi, niinkuin tämäkin ja yleensä sitä ketjua toivotaan, niinkuin tässäkin : ). Joten jatkan linkittämistä :).
Ja mielestäni, jos saan vielä toistaa itseäni, hopeafoliohelmet ovat todella kauniita helmiä. Joten niitä piti tähänkin laittaa, tällä kertaa sinisenä. Lisäksi helmiäishelmiä. Rannekorun tein samoista helmistä ja helmihatuista.
Kaulakorun nimeksi annoin Shallow Leaf (ihan huvikseni, koska se on kiva nimi : )). Rannekoru olkoon vain sen kaveri, ilman nimeä :).
Ohessa ehdin myös tuunata erään oman korun. Olen saanut Talon sydän -nimisen kalevalakorun lahjaksi, mutta siitä meni ketju poikki ja sen jälkeen rikkinäinen ketju hävisi (epäiltyjä on kolme, mutta kukaan ei tunnusta). Joten tilasin pronssinväristä ketjua ja laitoin lukoksi vielä pienen vintage-lukon. (Vintage-henkeenkin olen nyt vähän hurahtanut, kuten blogin taustasta huomaat...)
Ei muuta kuin mukavaa viikkoa kaikille!
p.s. lisäsin kaksi uutta korutarvikekauppaa "Ihanat hankinnat"-sivulle!
Another piece of chain jewerly, "Shallow Leaf". Shallow Leaf has a friend, a bracelet which has been made out of same blue pearls and silver colour jewerly parts.
I also fixed my Kalevala jewerly with a new chain and a lock.
perjantai 14. syyskuuta 2012
Mekon ja paidan uusi elämä
Sain kesällä eräältä ystävältäni kaksi pienen tytön vaatetta uusiokäyttöön. Toisessa oli reikä ja toisessa kaula-aukon huolittelu löpsööntynyt. Hetken vaatteet pyörivät laatikossa, mutta päätyivät pian pussukoiksi joululahjavarastoon. Toisen pussukan sisälle laitoin vielä pienen pehmosydämen kera kulkusen, jonka tietysti unohdin kuvata, mutta kuvitelkaa se mielessänne : ).
Tilasin myös uudet käsityönauhat Euroteamilta. Tämä oli pitkän prosessin hieno päätös, sillä alunperin tilasin nauhat merkitse.fi-sivustolta sillä seurauksella, että jouduin tekemään yrityksestä rikosilmoituksen. Tuotteita ei tullut, asiakaspalveluun ei saanut s-postitse tai puhelimitse mitään yhteyttä, kuluttajavirastonkaan yhteydenotto firmaan ei auttanut, joten ainoa keino oli olla poliisiin yhteydessä. Onneksi sain kuitenkin peruuttaa rikosilmoituksen, sillä firma otti vihdoin yhteyttä ja maksoi rahat takaisin - tuotteita en enää kuitenkaan halunnut sieltä. Joten tilaus Euroteamille ja nauhat olivat minulla muutamassa päivässä. Hirveä vaiva muutaman nauhan takia, mutta sainpahan lopulta luotettavasta paikasta nauhat ja nopeasti! (ja p.s. nauhat ovat nimikointinauhoja, 100 kpl 28 € : ))
Two toilet bags out of two clothes : ).
Tunnisteet:
pussukoita nyssyköitä päällysteitä,
vanhasta uutta
tiistai 11. syyskuuta 2012
Rinsessatunika
Trikootunikaosastolla on ollut suhteellisen hiljaista, mutta kun pieni tyttö tarvitsi synttärilahjaksi "rinsessatunikan", niin pitihän sellainen ommella : ).
Tunika on tehty Ottobren 4/2007 teekannutunikan kaavalla hihat lyhentäen ja helmaa pidentäen. Edessä yksinkertainen kruunuapplikaatio. Teekannutunikan helma on leveä, toivottavasti liehuu prinsessaleikeissä hyvin : )...
A tunic with a small crown. Pattern: Ottobre 4/2007
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Sydänkoru ja muita viikonlopun väkerryksiä
Syksyn flunssakausi on ajautunut meillekin. Nuorimmainen sairasti viikonlopun, omaa flunssaa yritän työntää tuonnemmaksi: älä tule flunssa kiltti! Jos jotakin positiivista sairastelusta haetaan, niin sehän on se, ettei tarvitse tehdä mitään ja voi vaikka vain päivitellä blogia tai hieman koruilla : ).
Viikonlopun aikana syntyi lahjaksi mm. tämä korusetti. Yksinkertainen, hyväksi todettu korusettikaava sai tällä kertaa riipukseksi sydämen ja helmen ja rannekoruun neliapilan ja helmen. Helmet ovat kirkkaita hopeafolihelmiä ja kaikki korunosat HelmiQ:sta - jossa muuten taas mahtavan nopea toimitus!
O on innostunut tekemään kutistemuovikoruja, näillä on hyvä lahjoa jouluna kummit ja muut läheiset! Uusi setti kutistemuovia odottaa tuolla taas käsittelyä : ).
Yksinkertaisten korujen ystävänä lahjoin vielä itseänikin HOPE-riipuksella ja pitkällä ketjulla : ).
Ja uusia lukioitakin on ilmestynyt, tervetuloa mukaan!!!
Some jewerly: a necklace and a bracelet from glass pearls (with silvery inside). O also made a few lockets from shrinking plastic.
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Tuubihuivi
Mistä löytyvät parhaimmat neulontaneuvot? Äidiltä. Tähän lopputulokseen tulin, kun halusin tehdä jonkinlaista reikäneulosta ja tarvitsin kädestä pitäen muistutusta. Näinhän se oli! Kaksi yhteen ja yksi silmukka lisätään langankierrolla. Yhteen huiviin meni tasan yksi kerä, kahdesta kerästä saisi kaksi kertaa pään ympäri kieputettavan tuubin.
Tämä pehmoinen huivi päätyy joulupakettiin tai omaan kaulaan (en ole vielä päättänyt :))!
TUUBIHUIVI
- lanka: Novitan Kelo
- puikot: 8
- 36 silmukkaa
- aina oikeaa siten, että kaksi silmukkaa tehdään yhteen ja yksi silmukka lisätään langankierrolla. Jokaisen kierroksen kaksi viimeistä silmukkaa neulotaan normaalisti eikä niiden jälkeen tehdä langankiertoa.
- päättelyn jälkeen sulje tuubi huiviksi neulaa ja lankaa käyttäen : )
Tarkempi kuvallinen ohje tekniikasta löytyy täältä.
maanantai 3. syyskuuta 2012
Pienen tytön huivi
Tällä hetkellä sataa, mutta poudan sattuessa kohdalle suunta käy taas puolukkametsään. Syksyn ensimmäiset puolukkahillot keitettiin tänään ja vaikka hillosta tuli omaan makuuni liian hapanta, tuoksu keittiössä oli huumaava. Joten pakko oli liittää tähän postaukseen kuva puolukkametsästäkin - my heaven : ).
Puikot ovat viuhoneet tiuhaan tahtiin ja tämä pieni kolmiohuivi valmistui omalle pikkuneidille "hepenetarkoituksiin". Sen tekeminen oli helppoa kuin heinänteko (niinkuin yleensä kaikki neulomukseni :)) eikä paljon
otsanrypistyksiä tarvittu. Myös lankaa tähän menee todella vähän.
PIENEN TYTÖN HUIVI
- lanka: Novitan Rose
- puikot 4,5, koristereunaa varten virkkuukoukku 4
- 100 silmukkaa
- neulo aina oikeaa ja vähennä joka rivin alussa ja lopussa yksi silmukka neulomalla 2 silmukkaa yhteen
- kun silmukoita on jäljellä 2, niin päättele kolmio
- tee halutessasi koristereuna kahteen yhtä pitkään sivuun seuraavasti: virkkaa aina neljä ketjusilmukkaa ja liitä ne huiviin kiinteällä silmukalla, mahdollisimman lähellä edellisten ketjusilmukoiden liittämiskohtaa. Näin reunasta tulee rimpsumainen.
A small scarf for a little girl...for princess-like-purposes :)! And a pic from my heaven (forest with lingonberries)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)