lauantai 3. joulukuuta 2011

Tilda-enkeli ja muita jouluntuoksuisia tunnelmia


Käsitöiden parissa on pitänyt viime aikoina hiljaiseloa. Syynä kaamea kuopuksen kanssa sairastettu ja vieläkin vähän keskeneräinen flunssa, jonka aikana olen aloittanut kaikkea, mutta en ole oikein mitään jaksanut tehdä loppuun. Takana siis pienten keskeneräisten projektien viikko *huoh*.

Onneksi on sentään joulukuu. Vähän on pitänyt touhuta, lasten kanssa tehdä piparkakkutalot ja sentään yksi ompelus saada valmiiksi: kuopuksen joululahja eli Tilda-enkeli.

Enkeli on tehty ison Tilda-enkelin ohjeistuksen mukaan. Tein kuitenkin vartalon yhdestä kappaleesta eli kaavaan piirsin kädet ja jalat valmiiksi. Tuntui nimittäin siltä, että kaikkea käsinompelua tekee mieli välttää ja ompelukin sujuu sutjakkaammin, kun saa kaikki surauttaa yhdellä kertaa.

Tildan mekon kaavoitin Farbenmixin Hannahin tapaan, mekko on tehty omasta vanhasta tunikastani, siivet vanhasta pöytäliinasta. Tossut värittelin kangastussilla ja reunustin ompelemalla puuvillanauhaa. Tossujen koriste on liimattu iso strassi (Tiimarista). Kaulakorussa satiininauhaa ja pieni strassi, sekin Tiimarista.


Piparkakkutaloissa käytettiin valmista muottia, ja valmiiden talojen sisään tungettiin (kirjaimellisesti tungettiin :)) valohärpäkkä. Piparkakkutalojen viereen pääsi sekalainen sakki tonttupoikia.



Katossa roikkuu Teuvo-tonttu, Kodin1:n löytö viime joululta. Lapset yrittävät kurotella antamaan Teuvolle vauhtia ja silloin tällöin vauhti keikauttaa Teuvon nurinkurin. Ja sekös naurattaa...



Kuistin rottinkituolissa majailee vanha mieheni tekemä nalle ja "hirvivartija". Pienen tilkkupeiton olen tehnyt jo aiemmin nukkekäyttöön ja hirvi on Tiimarin löytöjä myöskin viime joululta. Rottinkituoli ostettiin aikoinaan käytettynä ja on yksi lempihuonekaluistani.



Ja voihan ihanat rasiat! Olen yrittänyt opetella käyttämään rasioita sisustuksessa, vaikka väkisin : ). Myy-rasian sain lahjaksi, pilkullinen löytyi Tiimarista.



One Tilda angel and other Christmas decorations and other "Christmas-spirited" stuff - some made by me, some bought.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti