sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Jouluisia tunnelmia


Tänä vuonna joulun tunnelma tuli vasta aattoiltana. Päivällä oli vielä ihmeellistä: maassa ei kunnolla lunta - aivan kun kynttilöillä olisi yrittänyt valaista tavallista syksyistä päivää.

Mutta kun hämärä saapui, talo täyttyi kynttilänvalosta ja läheisten ihmisten seurasta, niin siinä tunsi kuinka joulu tuli nenään asti : ).

Olin jo aiemmin tehnyt pöytäkattaukseen havutyön. Valkoiset ruusut vaihtuivat kuitenkin tulppaaneihin viime hetkellä, sillä Reilun kaupan ruusut eivät kestäneet montaa päivää kukkasienessä - ei vaikka sientä kastelinkin. 5- ja 7-vuotiaamme tekivät jokaiselle oman kattauskoristeen havuista, puolukanvarvuista, kävyistä ja tulppaaneista, ja niihin lisäsimme nimikortit. Joulupäivänä kattauskoristeet vaihtuivat pöytäkoristeiksi. Pieneen pyöreään pöytään tein vielä pienen havutyön, johon sain ympättyä lähes nuhjaantuneen ruusun.



Tiedättehän sen tunteen, miten ihanaa on ripustaa koristeita, joilla on joku muisto? Jonkun sai kenties lahjaksi, toisen joulukortin mukana, kolmannen osti, koska oli "ihan pakko", joka jotenkin vaan houkutti. Tai se tunteen, kun vatsa on jo ihan täysi, mutta kun joku ihana ihminen on tehnyt herkullista luumujäädykettä, niin se sulaa suussa ja mielessä. Tai kun lapsi on koristellut lasipurkin koulussa ja tuo sen ylpeänä kotiin ja sille etsitään oikeaa paikkaa kuin Vapauden patsaalle...ihanaa joulunajan jatkoa!






Christmas feelings - Merry Christmas you all!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti