maanantai 5. tammikuuta 2015

Helppo gluteeniton uuden vuoden kakku



Vuosi vaihtui jo hetki sitten, mutta mielessä on edelleen tämä kakku. Pohja vie tovin valmistua, mutta muuten kakun osaa tehdä lapsikin, meillä sen toteutti 10-vuotias. 

Ei liene liian myöhäistä toivottaa onnea tälle vuodelle, joten oikein hyvää vuotta 2015 kaikille lukijoille ja satunnaisesti vieraileville!

Gluteeniton marenkikakku

Pohja
9 kananmunan valkuaista
3 rkl sitruunamehua
3 dl sokeria

Täyte ja päällinen
6 dl vispikermaa
sokeria maun mukaan
marjoja tai hedelmiä (esim. mansikoita, pensasmustikoita, vadelmia / viinirypäleitä, mandariinia, kirsikoita, hedelmäsekoitusta tms)

1. Vatkaa valkuaiset ja sitruunamehu kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Lisää sokeri ja vatkaa.
3. Levitä valkuaisvaahto leivinpaperin päälle pellille. Paista 120 asteessa 2,5-3 tuntia.
4. Kun pohja on jäähtynyt, leikkaa siitä kakun ensimmäinen kerros (jos pohja murenee, ei haittaa, sen voi koota myös palasista).
5. Lado päälle puolet kermavaahdosta sekä marjoja / hedelmiä runsaasti.
6. Kokoa toinen kerros vastaavasti - jälleen ei haittaa, vaikka pohja menee palasiksi :). 
7. Lisää päälle loppu kermavaahto. Koristele marjoilla / hedelmillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti