torstai 20. helmikuuta 2014

Gluteenittomat muffinssit voikreemillä


Tämä maukas perusmuffinssiresepti löytyi ihanasta kirjasta Kuppikakut (Angela Drake, s. 202-203). Ainoa "harmi" on se, että reseptit ovat grammoina, joten näin desilitraiselle se tuottaa aina pientä päänvaivaa. Mutta onneksi on Google ja sain hyvät noin-desimitat :). Lisäksi vehnäjauhot vaihtuivat taas gluteenittomaan vaihtoehtoon.

Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun kokeilin kuorrutteeksi voikreemiä kermavaahdon sijaan. Ja pikkuisen meni överiksi, vähempikin olisi riittänyt :).

Muffinssien vähentyessä koristeet lisääntyivät - leipuriapulaisella luovuus vain kasvoi...



Gluteenittomat muffinssit voikreemillä
6 isoa tai 12 pientä muffinssia
 

115 g margariinia
1 1/4 dl sokeria
2 munaa
1 1/4 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
½ dl kaakaojauhetta

voikreemi
85 g pehmeää voita tai margariinia
n. 3dl tomusokeria
1 rkl maitoa
1 tl vaniljasokeria

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää munat, sekoita hyvin.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita hyvin.
4. Lusikoi taikina muffinssivuokiin-
5. 180 astetta, noin 15 minuuttia.
6. Tee voikreemi sekoittamalla kaikki aineet keskenään tasaiseksi massaksi.
7. Koristele jäähtyneet kuppikakut voikreemillä ja esim. nonparelleilla.


1 kommentti:

  1. Onpas herkullisen näköisiä! Voikreemikuorrutus on taidokkaasti tehty, kaunis:)

    VastaaPoista