sunnuntai 19. elokuuta 2012

Uusi lemppari!



Uusi lempparini on nimittäin kutistemuovi! Jo monesti on pitänyt tätäkin ainetta kokeilla ja nyt, tietysti muiden blogeista inspiroituna, sutaisin vain pikapikaa pienet kokeilut. 

Tilasin kutistemuovia ensin Skräpteekistä. Toimitus tökki todella ja vasta kolmannen yhteydenoton jälkeen sain materiaalit. Sillä välin ehdin tilata tarvikkeet Ihan kiva kauppa -nettikaupasta, ja toimitus oli supernopeaa - iso kiitos ja suosittelen siis!

Ihan kivasta kaupasta sai myös ohjeet kutistemuovin käyttöön. Totesin kuitenkin, että hionta, jota ohjeissa suositeltiin, oli turhaa ja vaikka tein sen kevyesti, pinnasta tuli silti naarmuinen (Samsam). Myöskin kynä (0,5) oli liian kapea (Samsam) eikä toiminut niin hyvin kuin perus ohuehko permanenttitussi (sydän ja traktori).

Uuni 160 astetta, noin 4½ minuuttia oli näille ok.

Kutistemuovi kutistuu melkoisesti ja paksuuntuu kovaksi ja tukevaksi - tästähän saa vaikka mitä aikaiseksi, kun vauhtiin pääsee! Otin vielä kuvan alkuperäiskokoisesta Samsamista (jonka piirsin läpi kutistemuoviin) ja kutistetusta Samsamista - siinä näkyy todellin ero kutistuksen jälkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti