sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Ihanat mäyrikset


Ihana. Tämä mäyräkoirakangas. Siitä syntyi E:lle mekko, yläosa Hoops-kaavalla, loput omasta päästä. Korkeat hiharesorit.

Ei mulla muuta. :)

(p.s. kangas Majapuulta ja kotimaista designia: Paapii)




 




lauantai 26. lokakuuta 2013

Joulukortteilua, osa 2


Terveisiä kakkupaperien, leimasimien, vintagekuvien ja inspiroivien paperien maailmasta. Joulu, sinua jo odottelen...

 
















Paperit, kakkupaperit ja maisemaleimasin Paperellasta. Strassit, pitsit, metalliset napit (haaraniitit) Tiimarista.

Vohvelikahvila, mums.


Kävin tällä viikolla työreissulla Tampereella. Lounastauolla törmäsin ihanaan pieneen kahvilaan, Vohvelikahvilaan, joka suorastaan houkutteli sisään. Kahvila oli pikkiriikkinen, tunnelmallinen, sekoitus hyviä tuoksuja, vanhoja tavaroita ja erikoislaatuista yksityiskohtia. Näin käsillä tekevää erityisesti ilahduttivat itse tehdyt hintataulut ja purkkien etiketit - kotoinen tunnelma oli käsin kosketeltavissa. Tällä kertaa maistelin vain kahvin, mutta kahvilasta saa nimensä mukaisesti myös mm. vohveleita, gluteenittominakin. Pieni hetki kauniin kupposen ääressä jäi mieleeni, ja ajattelin siksi ajattelin jakaa sen teidän kanssanne. Suosittelen siis lämpimästi, luonnollisesti.

P.s. Vohvelikahvila löytyy Tampereen keskustasta, osoitteesta Ojakatu 2 (Satakunnankadun ja Rongankadun välissä).









lauantai 19. lokakuuta 2013

Korusetti kynsilakkamaalaillen


On koruilu mennyt helpoksi, kun 3-vuotias saa tehtyä varsin näyttävän korusetin melkein kokonaan ilman apua.

Sekä kaulakorun lasikapussi, että sormuksen lasihelmi on maalattu siten, että ensimmäinen kerros on tehty kimallekynsilakalla ja kun se on kuivunut, toinen kerros on tehty violetilla kynsilakalla.

Lopuksi kapussi ja lasihelmi on liimattu pikaliimalla kiinni korupohjiinsa. (Tässä tuli se kohta, jossa tarvittiin aikuisen apua, jotta vältyttiin sormien liimaamiselta :)) 

Tästä se alkaa, tonttupajailun siirto seuraavalle sukupolvelle :)!

Tarvikkeet mosaiikkimyymälästä.





Häivähdys enkunlakuista...



Enkunlakuaddiktioni on edennyt nappikorvakoruvaiheeseen. Nämä halkaisijaltaan mukavan isot nappitaustat löytyivät Villihelmestä. Massa Fimoa.



Gluteenittomat rommirusinamuffinssit


Valion Hedelmäpommi-jugurtin takaa löytyi mielenkiintoinen ohje...jota tietysti piti kokeilla gluteenittomana versiona :). Vaikken ole erityisesti rommirusinan ystävä, muffinsseista tuli maukkaita, ja niille, jotka ovat tämän maun ystäviä, tekisin täytteen pelkästään tuosta rommirusinarahkasta. Tämä kokeilu heitti ilmaan myös jatkokysymyksen: miltä maistuisivat muffinssit joillakin muilla maustetuilla rahkoilla sovellettuina? Se jää nähtäväksi ;)...
 
GLUTEENITTOMAT ROMMIRUSINAMUFFINSSIT
 
Taikina
1 iso muna / 2 pientä
1½ dl sokeria
1 prk (200g) maustettua rahkaa rommi-rusina
100 g margariinia (sulatettuna)
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
 
Kuorrutus
1 dl vispikermaa
1 prk (200g) maustettua rahkaa rommi-rusina
2 rkl tomusokeria
 
1. Vaahdota muna ja sokeri.
2. Lisää rahka, rasva ja kuivat aineet.
3. Jaa taikina muffinivuokiin.
4. 200 astetta, 10-15 minuuttia muffinssien koosta riippuen.
5. Jäähdytä.
6. Tee kuorrutus: Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää rahka ja tomusokeri. Sekoita tasaiseksi.
7. Kuorruta muffinssit.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Gluteeniton chilisuklaakakku


Samainen työkaveri, joka "aivopesi" minut Arabialaisen kakun reseptillä, tutustutti minut Fazerin reseptisivuille ja erityisesti vinkkasi chilisuklaakakusta. Eihän sitä voinut olla kokeilematta :). Muokkasin reseptiä hieman ja koska meillä ei ole keittiövaakaa, käytin tavallisia leivontamittoja.
Erinomaista herkkua, toimii varmasti suklaakakkuna myös ilman chiliä, jos ei siitä välitä (mutta tässä toimii kyllä mainiosti!). Alkuperäinen resepti löytyy täältä.

GLUTEENITON CHILISUKLAAKAKKU

Pohja
150 g gluteenittomia kauradigestive-keksejä
1 rkl kaakaojauhetta
1½ rkl sokeria
60 g voisulaa

Suklaamassa
200g tummaa suklaata (käytin Brunbergia, alkuperäisessä ohjeessa Fazerin Premium 70%)
4 kananmunan keltuaista
1 dl tomusokeria
2 rkl Samba oelek -tahnaa (tulinen chilitahna)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa

Koristelu
tummaa suklaata
(kaakaojauhetta)
 
1. Murskaa keksit pieniksi muruiksi. Lisää kaakaojauhe ja sokeri, sekoita. Lisää lopuksi sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi massaksi.
2. Laita leivinpaperi irtovuoan pohjalle ja painele massa pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi.
3. Vaahdota kerma. 
4. Sulata suklaa.
5. Vaahdota keltuaiset, sokeri ja chilitahna.
6 Lisää muna-sokeri-chilitahnavaahtoon sulatettu suklaa, tuorejuusto ja lopuksi kermavaahto.
7. Kaada massa vuokaan keksipohjan päälle, peitä kelmulla ja anna vetäytyä yön yli jääkaapissa.
8. Koristele tummalla suklaalla (ja kaakaojauheella).


 

Gluteeniton arabialainen kakku


Monella leivonnaisella on usein tarina - tarina, jonka kautta se on jotenkin päätynyt juhlapöytään. Tästä kakusta kuuluu kiitos uudelle työkaverilleni, jonka äidiltä tämä resepti löytyi. Resepti oli alunperin vehnäjauhopohjainen, mutta helppo tehdä myös gluteenittomana!

Koska kuorrutteen kohdalla loppui tomusokeri kesken, kakkuun ei tullut kuorrutetta vaan kastike :). Eipä näyttänyt syömistä haittaavan :)...

GLUTEENITON ARABIALAINEN KAKKU

Taikina

200 g margariinia
3½ dl sokeria
3 munaa
5 dl gluteenitonta jauhoseosta
½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
3/4 tl muskottipähkinää
2½ rkl kaakaojauhetta
1 dl mantelijauhetta
2 dl maitoa

1. Vaahdota rasva ja sokeri.
2. Lisää munat.
3. Lisää kuivat aineet.
4. Lisää maito. Sekoita tasaiseksi.
5. 175 astetta, vuuasta riippuen 40-60 min.


Kuorrute

- voisulaa
- kahvia maun mukaan
- ripaus kanelia
- tomusokeria

Sekoita kuorrutteen aineet keskenään. Kuorruta kakku. Syö. Nauti. Sulata ;).



Korujoulukalenteri


Olen jo monena vuonna harrastanut joululahjoja, jotka annetaan jo 1.12. Joulukalenteri toimii sekä kalenterina että joululahjana, sillä lopussa eli 24.12. on kasassa jotain ihanaa. Tänä vuonna tein kalenterin eräälle tyttöselle ja aiheena tyttömäiseen tapaan mikäs muu kuin koru.

Kalenteri on tehty kehykseen, taustalla lasin alla on hyllypaperi ja pussit ja namit ovat kiinni haaraniiteillä pitsinaruissa. Korunosat on paketoitu pieniin kakkupapereihin.

- Pandoratyylisen korun osat Helmimaailmasta
- Kehys, taustapaperi, pitsit ja haaraniitit Tiimarista
- kakkupaperit Paperellasta

 





 

Lakuja siellä, lakuja täällä!


Taas oli aika nykerrällä tekolakujen parissa :). Tällä kertaa tein kasan rannekoruja, jotka päätyivät pukinkonttiin. Näihin lakuihin tein reiät ensin pienillä metallitikulla, ja suurensin reikiä sukkapuikoilla. Nauhana käytin 2mm vahattua puuvillanyöriä. Fimomassa Villakeijusta (valkoinen, musta, keltainen ja vadelma), puuhelmet Biltemasta.