sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Gluteenittomia prinsessahömpötyksiä



Nuorimmaisemme täyttää huomenna 5 vuotta. Juhlittu on kahdessa erässä, ensin kaverit, sitten muut ystävät ja sukulaiset. Innostuin taas kokeilemaan jotain uutta, herkut ja reseptit/reseptilinkit alla. Mums.


GLUTEENITON PINKKI PAVLOVA / MARENKIKAKKU

Marenkipohjat

9 valkuaista
4 dl sokeria
3 tl maissitärkkelysjauhoa
3 tl vaniljasokeria
2 tl valkoviinietikkaa 
pinkkiä pastaväriä värjäämiseen

Väliin

mansikoita
pensasmustikoita
vadelmia
6-8 dl kermavaahtoa
ripaus sokeria
pinkkiä pastaväriä

Koristeeksi

kotimaisia ruusuja
mansikoita
pensasmustikoita
karkkeja

1. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi.
2. Lisää sokeri ja sekoita.
3. Siivilöi joukkoon maissitärkkelysjauho ja vaniljasokeri. Sekoita.
4. Lisää lopuksi valkoviinietikka ja pikkuriikkisen pastaväriä. Sekoita.
5. Voitele kaksi leivinpaperia öljyllä ja tee taikinasta kaksi leivinpapereille kaksi samankokoista ympyrää. 
6. Paista uunissa 125 asteessa n. 2 tuntia tai kiertoilmauunissa n. 90-100 asteessa n. 2 tuntia. Jos pohjat alkavat tummua, laita päälle leivinpaperi.
7. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää ripaus sokeria ja pinkki pastaväri. Sekoita tasaiseksi. Täytä kakku kermavaahdolla (puolet siitä), mustikoilla, vadelmilla ja siivutetuilla mansikoilla.
8. Laita toinen pohja päälle ja laita loppukermavaahto päälle. Koristele omaan tyyliin.







GLUTEENITON MANGOMOUSSEKAKKU
(pieni kakku)
Sovellettuna Tiina Kelloniemen ohjeesta / AL 27.5.2015

2 prk vauvan mangososetta
½ dl sokeria
3 liivatelehteä
2-3 dl vispikermaa
½ prk vaniljarahkaa

1. Lämmitä puolet mangososeesta kattilassa. 
2. Lisää sokeri ja kylmässä vedessä liotetut liivatteet. Sekoita mukaan loput mangososeesta, kun liivatteet ovat liuenneet soseeseen. 
3. Jäähdytä kylmävesihauteessa huoneenlämpöön. 
4. Vaahdota kerma ja lisää rahka.
5. Kääntele mangosose kerman joukkoon parissa osassa.
6. Kaada seos pieneen irtopohjavuokaan. Anna hyytyä yön yli jääkaapissa. 



GLUTEENITON BROWNIE-MUSTIKKAKAKKU

Tätä herkumpaa brownie-sovellusta saa hakea. Resepti täältä (gluteenittomaksi kakun saa vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen). 




GLUTEENITON KAHDEN KERROKSEN KAKKU

Pohjat

yht. 13 munan sokerikakkupohjat. Tee pienempi pohja irtopohjavuokaan ja säilytä kakkupohja irtopohjavuoan pohjan päällä senkin jälkeen, kun olet irroittanut reunaosan. 

Välissä

Mangomoussea (ks. ohje mangomoussekakusta) ja
Mansikkamoussea (sama kuin mangomousse, mutta mansikkasoseella)

Leikkaa pohjat 2 tai 3 kerrokseen. Kostuta. Täytä mousseilla.

Voikreemi
Kerro ohje kahdella.
kinuskikissa.fi

125 g voita tai margariinia
1 tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria (huom! Vähempikin riittää ;) )
1 rkl vettä
Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää vaniljasokeri. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin samalla vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa. Jos kreemi tuntuu liian paksulta ja levittäminen kakun pinnalle on hankalaa, voit notkistaa kreemin lämmittämällä sitä varovaisesti mikrossa miedolla lämmöllä.
Päällystä molemmat kakut voikreemilla. Laita hetkeksi kylmään.

Sokerimassapäällinen ja koristeet
Varaa kahden kakun päällystämiseen n. 1,3 kg valkoista sokerimassaa.
(Itse en varannut tarpeeksi - ei mennyt kuin Strömsössä - piti viritellä ihme vaaleanpunaisia pötköjä - kelpasi onneksi ;). Jos itsekin tykkäät pötkylöistä, niin laita ne vasta lopuksi )
Lisäksi varaa kukkiin tms. koristeisiin tarvittava määrä. Tämän kakun viiteen silikonimuotilla tehtyyn kukkaan meni alle 100g vaaleanpunaista sokerimassaa.
Kaulitse sokerimassa reilun tomusokerikerroksen päällä mieluiten silikonisella kaulimella. Päällystä kakut ja leikkaa ylimääräiset pois.
Leikkaa muovipilleista isomman kakun korkuisia paloja ja työnnä pillit isompaan kakkuun tukipilareiksi (keskiosaan - tyyli vapaa). Aseta sitten päälle pienempi kakku.
Koristele haluamillasi koristeilla. Tässä kakussa kiemurat on tehty sulatetulla valkosuklaalla.







2 kommenttia:

  1. Ihania leipomuksia! Onnea päivänsankarille, en meinannut uskoa, kun luin... 5-vuotta! Mihin aika katoaa? Onko teillä jo eskariin lähtijä vuoden päästä? Nyt oon kyllä tippunut kelkasta parilla vuodella....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ja niinpä - mihin ihmeeseen aika katoaa - eskariin kun lähdetään todellakin vuoden päästä :). Iloa sinne ompelusten ääreen! :)

      Poista