maanantai 21. huhtikuuta 2014
Jauhoton pääsiäiskakku (G) ja muuta pääsiäiselämää
Pääsiäinen on ihan oma maailmansa: vahvoja perinteitä, virpomista, keltaista, vihreää, iloisia värejä ja arjesta poikkeavia makuja. Meillä pääsiäiseen liittyy usein myös O:n syntymäpäivät, joiden juhlintaa harjoiteltiin nyt pienellä porukalla tipujen ja rairuohojen keskellä.
Tänä vuonna pääsiäisleipomuksena oli jauhoton suussa sulava suklaakakku, joka on paitsi gluteeniton, myös maidoton (jos jättää kerman pois). Maistui!
Jauhoton, gluteeniton kakku
(alkuperäinen resepti: Glorian kuudes ruokakirja, s. 77)
Huom! kuvan kakku tehty pikkuvuokaan ½-reseptillä!
300 g tummaa suklaata (60-70 %)
6 munaa
4 rkl hedelmäsokeria / sokeria
½ dl vahvaa kahvia
1 dl rouhittuja pähkinöitä (esim. pekaani-, saksan- tai hasselpähkinää)
1. Erota kananmunien valkuaiset ja keltuaiset. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
2. Sulata suklaa. Anna jäähtyä hetki ja sekoita se sitten keltuaisten joukkoon.
3. Lisää kahvi, sokeri ja pähkinärouhe seokseen.
4. Nostele valkuaisvaahto suklaan joukkoon ja sekoita huolellisesti.
5. Kaada seos voideltuun irtopohjavuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa VAIN 10 minuuttia. Kakku näyttää raa'alta, mutta se kovettuu viileässä.
6. Tarjoa esim. kermavaahdon kera.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti