sunnuntai 11. elokuuta 2013

Gluteenittomat inkiväärimuffinssit


 
Meidän perheessä on kohta kaksi koululaista. Koulutiensä aloittaa ensimmäistä kertaa huomenna perheen keskimmäinen ja viimeisen ns. lomapäivän kunniaksi tein piparkakun makuisia muffinsseja. Inspiraation sain jostakin MeNaisten reseptistä, jota sitten sovelsin. Voisin kuvitella, että tällä ohjeella tekee myös hyvän pienen kahvikakun.

Ohje on valmiiksi maidoton eikä kuorrutuskaan ole välttämätön. Lasten mielestä nämä olivat parhaat muffinssit ikinä, sillä ne maistuivat joululta :)....

Ohjeesta tulee kuusi isoa kuppikakkua (tai monenmonta pikkuruista).

GLUTEENITTOMAT INKIVÄÄRIMUFFINSSIT

taikina:
2½ dl gluteenitonta jauhoseosta
½ tl kanelia
1/4 tl neilikkaa
1/4 tl jauhettua mustapippuria
1/4 tl suolaa
2 tl inkivääriä
1 dl tummaa siirappia
1 dl rypsiöljyä
1 dl sokeria
1 dl vettä
1 tl ruokasoodaa
1 muna

kuorrute:
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

1. Sekoita kuivat aineet keskenään (ei ruokasoodaa eikä sokeria!).
2. Sekoita siirappi, öljy ja sokeri tasaiseksi seokseksi.
3. Kiehauta vesi kattilassa. Lisää sekoittaen ruokasooda ja siirappiseos. Ota kattila pois liedeltä.
4. Lisää siirappiseos ja kananmuna jauhoseokseen. Sekoita tasaiseksi.
5. Kaada taikina vuokiin. Jätä kohoamisvaraa!
6. 175 astetta, noin 20 minuuttia.
7. Tee kuorrute vatkaamalla ainekset keskenään. Pursota jäähtyneiden muffinssien päälle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti