torstai 29. marraskuuta 2012

Helmeilevät siniset ja potkukelkka


Joulupapereihin kääriytyvät tänä vuonna myös muutamat siniset korvikset. Tässä niistä yhdet: Helmeilevät siniset. Hopeafoliohelmiä ja helmiäislasihelmiä, hopeoidut korunosat.

p.s. potkukelkka odottaa pääsyä lumille! Tänä aamuna oli jo hyvä pakkanen ja pieni utuinen lumikerros, josko sitä kohta :)....



"Pearly blues". Earrings for someone special :)....

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kranssitalkoilua


"Jos metsään haluat mennä nyt..."

Halusin. Ja neiti E halusi myös. Joten mentiin (melkein ilolla pomppien). Mukana ei ollut kuin rautalankaa, joten risuja katkottiin miten sattuu ja nykäistiin niitä kasaan miten sattuu. Ja sitten suihkutettiin vähän tekolunta päälle ja keskelle sydämet, jotka ompelin ystävältäni saadusta joulukankaasta.

Havukranssejakin teimme...en ole tehnyt niitä vuosiin. No, olivathan ne vähän boheemeja, mutta menettelivät :). Pohjalle laitoin sanomalehdistä käärityt ympyrät. 

Nyt on omassa ovessa koriste, ystävälläkin ja molemmissa mummuloissakin kohta!








sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Norsuilua ja apinointia


Toiveissa on, että talvi tulee lähiaikoina. Viime vuonna tekemäni mäenlaskumyssyt ovat jääneet kuitenkin pieniksi, joten piti uusia varastoa. Tämä lakki on ihan suokkarini: peittää korvat ja pysyy hyvin päässä :).

Näissä on käytetty samaa mukaeltua kaavaa kuin tässä mörkölakissa. Koko on 52 ja päällä trikoota, alla fleeceä. Tarrat Aplixia - kestää, kestää, kestää : ).....





Some hats for winter activities. Pattern modified from an Ottobre's model.

Paperitähtiä ja pahvilaatikon tuunaus


Uusimmassa Taika-lehdessä oli mukavia jouluideoita. Yksi kauneimmista ideoista oli mielestäni paperitähti: helppo tehdä, erittäin edulliset materiaalit ja kauniisti sellofaaniin pakattuna taas yksi lahja pikkulahjojen luvatussa maassa. Tein alkuun pari tällaista tähteä. Paperit ovat Tiimarista, skräppäys-vahvuisia (kokeilin myös ihan ohutta paperia, mutta ei toimi tässä). Liimaukset tein kaksipuoleisella teipillä, mielestäni parasta tähän puuhaan.

Ja koska kierrätys on kunnia-asia myös joululahjapaketeissa, tuunasin vanhan pienen pahvilaatikon lahjarasiaksi.








Some Christmas decoration stars (idea from the latest Taika Magazine). I also decorated an old box for Christmas gift purposes : ). 


perjantai 23. marraskuuta 2012

Joulutageja


Tagimalliset kortit tuntuvat olevan nyt huudossa. Koska meidän Ifolorilta tilaamat joulutervehdykset eivät riittäneetkään, niin kokeilin minäkin tehdä enkeli- ja nallekortteja tagityyliin. Nallet ja enkelit ovat saaneet inspiraation v. 2007 Sinä osaat -lehdestä, olivat jotenkin niin hellusia... 

Enkelit on väritetty Lexmark-tusseilla (ei paras mahdollinen vaihtoehto!), nallet Distress ink-leimasinmusteella.
 







Some more Christmas cards. : )

torstai 22. marraskuuta 2012

Joulupussukoita


Olen taas viimepäivät kuljeskellut pikkulahjojen luvatussa maassa. Olen tehnyt sitä sun tätä, pieniä juttuja, joita voi sujautella isompiin lahjapussukoihin. Näiden joulupussien ideasta saan kiittää ihanaa Viipulan blogia, jota paljon seurailen (siellä nykertely on mennyt jo taiteen puolelle, ihan mahtavia juttuja :)!).

Laitoin sellofaanipussukkaan kaksi tuikkua, koristellun tulitikkurasian, jonka sisällä on jouluruno sekä herkkua. Koristeluun käytin mm. leimasimia, puusydämiä, enkelikiiltokuvia, nauhaa, pitsiä, paperikukkia, askarteluhelmiä. Paperit, helmet, blanko-tulitikkurasiat ja kiiltokuvat Tiimarista, muut sieltä sun täältä.

















Some little gifts for Christmas.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Vanhuus ei tule yksin


Tykkään SUURESTI näistä mummu- ja vaarileimasimista. Vanheneminen on minusta mukavaa, ihan jo siitäkin syystä, että viisaus kasvaa iän myötä (toivottavasti) eikä nuoruudessa ole mielestäni mitään muuta ihannoitavaa kuin vauvanpyllynpehmoinen iho. Olen myös aina ihmetellyt, miksei naisilta saa kysyä ikää? : )

No, joka tapauksessa, ikääntymisen voi ottaa huumorilla, niinkuin näissäkin korteissa. Ja huom: olen päässyt hieman jopa liikkeelle värien kanssa, toisessa kortissa on jopa ruskeaa :)! Taustapaperit Tiimarista.






 Two birthday cards filled with humour. : )

torstai 15. marraskuuta 2012

Mustikkajugurttipiirakka



Taas tuli tehtyä kokeilu, joka hävisi salamana parempiin suihin : ): mustikkajugurttipiirakka. Helppo ja nopea, ja maistuu parhaiten jääkaappikylmänä. Nams ja mums jälleen...

MUSTIKKAJUGURTTIPIIRAKKA (L+G)

Pohja
100 g rasvaa (L)
1 dl sokeria
1 muna
½ dl mantelijauhetta
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 ½ dl maissitärkkelysjauhoa
1 tl leivinjauhetta

Täyte
300 g maustamatonta, rasvatonta jugurttia (L)
2 munaa
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Pohjalle
mustikoita


- tee pohjataikina: sekoita aineet keskenään

- voitele piirakkavuoka. Laita pohjataikina vuokaan, nosta taikinaa myös vuuan reunoille.
- tee täyte: sekoita aineet keskenään
- laita mustikoita pohjan päälle ja kaada täyte mustikoiden päälle
- 190-200 astetta, noin puoli tuntia

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Risuenkeleitä ja joulukirjan tuunaus


Joululehtiä selatessani törmäsin taas ihanaan ideaan: risuenkeleihin. Lähdimme siis E:n kanssa risureissulle metsään. Risuista teimme enkeleille vartalot, puuhelmistä päät, pitsistä vyöt (rautalankaa alla) ja lopuksi liimasimme siivet (Tiimarista).


Enkeli-idea seurasi myös joulukirjan tuunauksessa. Paperit, napit ja enkelin siivet Tiimarista, enkelin mekko on vanhaa pitsiä. Joulukirja täyttyy pikkuhiljaa jouluisista ideoista, joita voi sitten vuosien varrella käyttää.





Some angels from branches (+ lace, wooden pearls, steel wire and wings). I also decorated my Christmas Ideas -book with angel theme.