sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Vanhainkodin verho ja porkkanakakku


Yllätin ystäväni eräänä päivänä porkkanakakulla. Sain "vaihdossa" ihania vanhoja kankaita, mm. vanhan vanhainkodin verhon, joka oli mielestäni kuin luotu kesätakkikankaaksi. Koska tämä kuopuksen edellinen takki on käynyt jo vähän pieneksi, tuli uusi takki tarpeeseen.

Kankaassa oli jonkin verran auringon haalistamia kohtia, joten leikkelin sieltä täältä. Vuoreksi käytin myös ystävältä saatua vanhaa pussilakanaa, kirpputorilta löytynyttä. Ainoastaan napit ovat uudet, joten takin hinnaksi ei montaa euroa tullut. Takki on tehty simppeliversiona: sekä vuori että päällinen on ommeltu ensin erikseen saman kokoisina ja sitten liitetty yhteen (helma auki). Lopuksi huolittelin helman ja hihahnsuut. Malli on hieman mukaeltu Ottobren 6/2008 samettitakista, koko on 104. Vielä vähän iso, mutta hyvä niin.

Ompelussahan on aina vähän parannettavaa, viimeisestä ompelemastani takista on siis yli vuosi aikaa ja tämä oli vasta toinen takki ikinä. Mutta harjoitus tekee mestarin!







Laitan tähän vielä varmuuden vuoksi porkkanakakun ohjeen - jos joku haluaa yrittää yllättää jonkun ystävänsä, jolla on ihania kankaita : )....


POHJA:

3 munaa
3dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
2tl vaniljasokeria
n. 3dl porkkanaraastetta
150 g rasvaa

175 astetta n. 40-50 min

KUORRUTUS:

200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g vaniljarahkaa
1½ dl tomusokeria
100g leivontamarg. tai voita

Kun pohja on täysin jäähtynyt, halkaise se, ja lisää osa kuorrutteesta kakun väliin. Levitä loput kakun päälle. Laita hetkeksi kylmään. Nauti kakku ja kaffet hyvässä seurassa, nams!



A baked a carrot cake to my friend. In return, she gave me some old beautiful fabrics, including an old curtain and an old sheet, which both turned into a child's summer jacket. Buttons are new.

Pattern from Ottobre 6/2008.

2 kommenttia: