maanantai 28. toukokuuta 2012

Mustikoita, puolukoita, sammalta...


En ole oikein koskaan kaivannut meille paljon ulkokukkia. Asumme metsän keskellä ja ympäriltä löytyy erilaisia kasvilajeja satoja. Koivuissa on jo isot lehdet, mustikka kukkii ja metsätähdetkin nostavat nuppujaan - jatkuvasti nousee uutta ja vehreää.

Halusin kuitenkin kokeilla luonnonasetelman tekemistä ruukkuun. Täytin ensin ruukun kompostin mullalla. Sen jälkeen hain metsästä "siirrännäisen" sammaleineen päivineen ja laitoin sen mullan päälle. Lopuksi kaivoin pienen kolon lasipurkille, joka toimii pikkuruukkuna vuorenkilville. Asetelma näyttää ihan siltä mitä se on: metsästä napatulta ja ruukkuun "läntätyltä", kaikessa suurpiirteydessään sopii juuri meille : ).



perjantai 25. toukokuuta 2012

Koristeltu klemmari


Olipas mukava kyhäillä pitkästä aikaa koristeltu klemmari klemmaripohjaan. Ensin virkkasin kukan, jonka päälle liimasin päällystetyn napin. Napin ympärille ompelin pätkän vanhaa kaulakorua.


Klemmari on aika iso, käy myös hyvin kirjanmerkistä, joten lahjan saaja päättäkööt lopullisen käyttötarkoituksen...


A decorated paper clip: a crocheted flower, a coated button and a piece of old necklace.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kesäpipo vanhasta neuleesta



Ystävä kaipaili "löpsöpipoa" ja nyt kun pipoja pidetään kesät talvet, niin tein ohuen löpsöpipon vanhan neuleen helmasta. Helmassa oli leveä resori valmiina, joten ei tarvinnut huolitella edes reunoja. Suit sait sukkelaan muutama ommel ja pipo oli valmis.

A hat from an old knitted shirt.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Puutarhahuivi


Ystäväni tarvitsi (ainakin minun mielestäni) huivia, joka on käyttökelpoinen jokatyyppisiin puutarhakarkeloihin. Teema oli "kaulaan tai päähän, käy joka säähän"...ja sellainen siitä tulikin : D!




A scarf for gardening : )!

Ihkuliina


Tämä on pitkään ollut mielessä - nyt se oli pakko toteuttaa: kodin hengettären ihkuliina eli tiskirätti. Monet ovat virkanneet näitä ja parhaimmat ohjeet löysin Hipun blogista, iso kiitos siis sinne! Itse käytin paksuhkoa bambulankaa (70% bambua, 30% puuvillaa), koukkua nro 4 ja liina on virkattu kauttaaltaan puolipylväin. Ihanan hempeän etikettipohjan löysin Tiimarista.

Koska en ole mikään siivousintoilija, nimesin rätin ihkuliinaksi - kuulostaa muka paremmalta ja innostaa muka enemmän siivoamaan : D!


A crocheted cloth for cleaning. Yarn: 70%bamboo, 30% cotton.

Enkelimuistamisia


Kevät on muistamisen aikaa. Muistetaan kerhotätejä, opettajia, avustajia, iltapäiväkerho-ohjaajia jne. Tärkeää työtä tekeville on mukava antaa jotain itse tekemää, jotain, johon on uhrannut hieman ajatusta.

Kerhotädeille teimme enkeleitä. Olemme tehneet vastaavia aiemminkin eri lahjoiksi, ja nyt toistimme hyvää ideaa. Mekkona lämpövanua, päänä puuhelmi. Siivet Tiimarista.





sunnuntai 13. toukokuuta 2012

"Äitini..."



On Äitienpäivä. Päivä, joka on onnellinen ja ihana päivä monelle, monelle äidille ja samalla surullinen niille, jotka eivät ole äitejä, vaikka haluaisivat olla. Kuitenkin, Äitienpäivä on päivä, jolloin muistetaan myös omia äitejä ja niitä äitejä, jotka eivät ole enää keskuudessamme. Kaunis päivä.

Sain esikoiseltani kortin. Hän oli tehnyt sen koulussa ja siinä luki näin:

"Äitini,
olet kaunis ja kiva
olet paras äiti koko maailmassa
vaikka joskus kinaa on
mutta sinä mulle aina rakas oot!"

Mitä muuta äiti voi toivoa?

Nautimme äitienpäivästä äitejä ja mummuja muistelllen, mansikkakakkua syöden ja ihastellen kaikkia niitä lahjoja ja kortteja, joita lapset ovat meiltä äideiltä salaa tehneet.

Ihanaa Äitienpäivää kaikille äideille, mummuille, äitimielisille, sijaisäideille, varaäideille ja äitihahmoille!



Happy Mother's Day!





lauantai 12. toukokuuta 2012

Kravatti kuntoon kastepäiväksi


Tämän kortin tein pienelle pojalle kastepäivänä. Nalle laittaa kravattinsa kuntoon juhlapäiväksi - niin kuin pieni poikakin puetaan parhaimpiinsa tärkeänä päivänä.

Korttiin on ujutettu aimo annos iloisia ajatuksia ja hyvää tulevaisuutta, ja löytyypä siitä pieni pala vanhaa verhokangastakin.





A card for the baptism day.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Puumekko


"Onks sun pakko ottaa kuva?"

Käytin vihdoin noin kaksi vuotta sitten värjäämäni kankaan. Kankaasta piti tulla tyynyliina, mutta äh, ei sittenkään tyynyliinaa. No mitä sitten? Liivimekko? Helppo, nopea, käytännöllinen: Joo.

Mekko oli ihana. Se piti laittaa heti päälle, mutta kuvaamisesta tuli iso itku. Silti, mekossa oli puu, luontolapsen huippujuttu. Joten puumekko meni täydestä.

Kankaan värjäsin kolmessa osassa. Ensin aurinkotekniikalla puu (kalvo), sen jälkeen painoin lehdet ja viimeiseksi tein lehtiin yksityiskohdat.



A tree dress for a little girl, coloured by myself.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Green spirit and Spring colours


Näin keväisin alkaa kaivata väriä. Talven musta ei enää houkuta, joten pakko keksiä jotain muuta. Nämä rannekorut syntyivät maailman helpoimmalla tavalla: pujottamalla helmiä kierrevaijeriin. Puuhelmet Biltemasta, isot vihreät lasihelmet sekä kierrevaijeri Tiimarista, pienet lasihelmet Villihelmestä.



Two colourful bracelets: Green Spirit and Spring Colours - this time of the year is always a time for colours.

Pöllöpipot kolmessa koossa


Pidin kankaiden tuhoajaisia ja löysin pienen palan pöllötrikoota. Siitä ei saanut oikein mitään järkevää, mutta kolmeen yksinkertaiseen pipoon se riitti kylläkin. Joten kesäpipoja 1-, 3-, ja 6-vuotiaille syntyi pikapikaa. Ei tuule enää kesälläkään korvaan :D!




Three hats from a little piece of owl fabric. 

tiistai 1. toukokuuta 2012

Joy


Nyt vappuna piti tehdä jotain jostain ihanista väreistä, jotain toisaalta keväistä, toisaalta hempeää. Tein siis "Joy"-korusetin, pääosassa lasi- ja puuhelmet. 





"Joy" -jewerlies, something colourful and springtime gentle.

Sokeria korvassa ja punaiset saappaat


Meillä koko vapun aika on vietetty ulkona. Luonto on kevään edetessä muuttunut äänekkäämmäksi, vihreämmäksi ja viimeisenä bonuksena lähijärven jäät ovat lähteneet. Rouva Aurinko on muistanut meitä päivittäin, joten ruokailukin sujuu ulkona jo mukavasti.

Vapunpäivää vietimme ystäviemme luona, pääasioina munkin, lettujen ja muiden herkkujen nautiskelu. Munkit teimme itse, tai no, minä vain maistelin, ja sittenhän sitä sokeria oli korvissakin. : ) Meillä mies on perinteisesti tehnyt munkit joka vappu ja tänä vappuna niihin lisättiin vielä herkullinen vaniljatäyte.

Vesi-ilmapalloja, punaiset kumisaappaat ja kuplivainen hetki ystävien kera = vapuniloa!