Vihaisten eläinten sarjassa päätin seuraavaksi keskittyä possuun. Se keskittyminen vei aika tovin - kuopuksemme on käsityön täystuho, joten neulominen hänen hereilläoloaikanaan on vähintäänkin iso virhe. Siksi tämä muutaman hetken projekti venyi päiviksi, mutta tulihan siitä sitten jotakin....jonka ainakin tunnistaa joksikin : ).
Ei taas ihan nappisuoritus, mutta samapa tuo. Olen nykyään vähän alentanut onnistumisen rimaa ja lopettanut täydellisyyden tavoittelun - tulee itsellekin parempi mieli eikä tarvitse aina aloittaa alusta : ).
Pipo on lapselle reilun kokoinen, mutta saa ollakin, jotta menee kunnolla korville. Mahtuu myös minulle, eli voin suositella myös aikuisen kooksi.
Ohje:
- kaksinkertainen hahtuva tms.
- puikot 4,5
- 68 silmukkaa jaettuna 4 puikolle
- resori + sileä neule yht. noin 15 cm
- tämän jälkeen kavennukset: kaksi ensimmäistä silmukkaa yhteen jokaisen puikon alussa
- ja näin jatketaan loppuun asti
Possuilut:
- silmät: virkkaa valkoisella ympyrää, ketjusilmukkaa ja kiinteää silmukkaa haluaamasi kokoon asti. Uloin silmukkarivi mustalla. Neulo silmien keskiöt mustalla.
- korvat: 6 silmukkaa, muutama kerros, jonka jälkeen kavennukset: puikon alussa ja lopussa 2 yhteen - jäljelle jää neljä silmukkaa. Kavenna kahdeksi silmukaksi ja päätä. Virkkaa reunaan musta reunus. Virkkaa korviin erilliset keskiöt (ympyrät).
- kärsä ja suu: neulo ääriviivat ja virkkaa erilliset nenäreiät (ympyrät). Neulo suu.
- neulo kulmakarvat
vau!
VastaaPoista