perjantai 27. tammikuuta 2012

VIHAINEN tipu


Tämä Angry bird -villitys on aikamoista. Minä en vihaisista linnuista juuri välitä, mutta meidän perheessä muut ovat milloin mitäkin pommijätkiä tai possuja. Jotta kuitenkin "kuuluisin joukkoon", niin kokeilin tehdä vihaisen lintulakin. Ajattelin siis lähinnä prototyyppiä, jonka kaavan piirtelin vapaalla kädellä mallintaen poikien erästä fleecehattua.

No, niinhän siinä kävi, että pienistä virheistä ja ei-nappisuorituksesta huolimatta hattu olisi kelvannut isäntää myöten kaikille perheenjäsenille. Isännän mukaan tämä oli paras, minkä olen koskaan tehnyt (eli kaikista niistä muutamasta sadasta nykerröksestä TÄMÄ on paras) ja tätä nyt ei ainakaan sitten saa antaa lahjaksi kenellekään pois. Lienee hyvä saada näinkin positiivista palautetta, mutta toivomuslista taas kasvoi: "äiti, teet sitten seuraavaksi sen pommijätkän, sitten sen pullukan, sitten sen keltaisen ja sinisen...ja sitten sen possun... ja sitten sen...".





I tried to make an Angry Bird hat out of fleece...and all of my family loved it : ). Guess, I finally got it : )!





torstai 26. tammikuuta 2012

Ystävänpäivän pipo




Ystävänpäivä lähenee. Taas on ihana muistaa omia ystäviä pienillä jutuilla, niinkuin pipolla : ).

Lankana tässä on Novitan Puro, sävy luumupuu. Olen tehnyt tämän pipon lähes samalla ohjeella kuin aiemmin tekemäni hahtuvapipon: 

- 4,5 puikot 36 silmukkaa. 
- 4 cm resoria
- 30 cm sileää neulosta
- 4 cm resoria
- kootaan yhteen sivusaumat ommellen (käytin puroa kaksinkertaisena) 

Koko on naisen pää : ). Menekki: lähes 1 kerä (50 g).


Huopaheijastin on ommeltu pipoon kiinni ja siihen on lisätty vielä muutamia pikkuriikkisiä siemenhelmiä.



A first Valentine's Day present : ).




keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Mistä koululaiselle trikoota?

Nyt tarvitsen hieman lukijoiden apua: en ole löytänyt ekaluokkalaiselle pojalle paitakankaaksi sopivaa trikoota. Kankaitahan on, mutta hakusessa olisi kiva kuvio, joka ei saa tietenkään liian lapsellinen : ).

Esim. Aallot ja tähdet yms. kelpaavat - mistä olette näitä tilanneet?

Kiittää hän etukäteen vinkeistä : )!

tiistai 17. tammikuuta 2012

Anna huhuu-hali...


Aiemmin tein kaksi pöllökorttia ja pöllöistä innostuneena tein samantyyppiset pöllöpehmot lahjavarastoon kahta pientä tyttöä odottamaan. Kaava on molemmissa pöllöissä sama, mutta toisessa on käytetty vanhan paidan ribbitrikoota, joten pöllölle kävi kuin monelle syöpölle konsanaan: se vähän venähti leveyttä : ). Muutenkin vanhoista paidoista ja kangastilkuista löytyi mukavasti materiaalia pöllöilyyn.

Pöllöt tarvitsivat tietysti myös villaiset kaulahuivit, joten tein helmineuloksella + virkkauksella pöllöille lämmikkeet. 






Jonkin aikaa sitten tilasin Vistaprintin tarjouksesta leimasimen, jonka otin vasta nyt käyttööni. Sillä saa kätevästi painettua oman tunnisteen sinne sun tänne - tosin teksti on todella pientä. Eli suosittelisinko vaiko enkö - en tiedä : )!

Two owls - hugging : ). Materials: wool, old shirts, old fabrics, some new fabrics. Kaunis Helmi -stamper from Vistaprint - the text in it is way too small.



lauantai 14. tammikuuta 2012

Eiku pulkkamäkeen!



Uusimmassa Ottobre-lehdessä (1/2012) oli mukavannäköinen velour-lakin malli. Kuopuksella on ollut pientä pulaa "pulkkamäkilakista", joten hetihän uutta kaavaa piti päästä kokeilemaan. Lakki on molemmin puolin fleeceä ja muokkasin kaavaa hieman, jotta sain myös sitomisnauhat ommeltua samalla kertaa eli en tehnyt niitä erikseen. Ja tietysti jätin kaikki muut härpäkät lakista pois, jotka alkuperäisestä mallista löytyvät. Otsassa heijastin tuomaan näkyvyyttä...ja isännän mukaan myös hieman "neuvostoliittomaisuutta" : D

Tässä koko on 48 (1v 7kk) ja juuri sopiva. Seuraava lakki saa kyllä olla jo isompaa kokoa....


A fleece hat, pattern: the latest Ottobre 1/2012




torstai 12. tammikuuta 2012

Huhuu...



Tarvitsin lisää mukavia kortti-ideoita ja törmäsinkin vanhassa Perhe-lehdessä lutuseen pöllökoristeeseen. Siitä se ajatus sitten lähti ja piirtelin sen inspiroimana pöllön ja näin syntyi nämä huhuu-kaksoset. Tämä pöllö tuli jäädäkseen, tästä siis kehitellään muutakin : )...



 I have definitely a thing for owls : ). A couple of owl cards.





tiistai 3. tammikuuta 2012

Mielipiteitä ja pikkulintuja


Jatkan ompelukoneen boikotointia...joulutaukoa on aina mukava vähän venyttää, onpahan sitten enemmän intoa surautella, kun sen taas käynnistää : ).

Sen sijaan pikkunykerryksiä on nyt kiva tehdä. Mielipidepurkkiin revin palasia Aamulehden mielipidekirjoituksista, liimasin ne servettilakalla ja koristeeksi laitoin vanhan pitsikukan, uuden pitsikukan ja strassin. Pieni purkki on koristeltu yksinkertaisesti paperilla, nauhalla ja strassilla.

Saa nähdä, laitanko purkkiin mielipiteitä...josko jotain vähän neutraalimpaa ja kauniimpaa : )...



A couple of jars that I decorated with newspaper, paper, ribbon, lace flowers and paste.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Ennen vanhaan "kopiointia"


Ennen vanhaan lakanat ja pöytäliinat koristeltiin kauniilla kirjailuilla. Toki kirjailuja tehdään tänäkin päivänä, mutta vähemmissä määrin, taito ei ole enää monen hyppysissä - ei myöskään minun : ).

Itse harrastan vain peruspistoja suht paksulla langalla, mutta tämä vanhan ajan kirjailuajatus mielessäni koristelin kaksi kaitaliinaa samalla teemalla, lahjan saajien nimikirjaimin. Keskelle laitoin vielä koristeet, jotka saa helposti pesun ajaksi pois.

Kaitaliinat on tehty vanhasta pöytäliinasta, kirjailu kalalankaa.




Two table cloths with old fashioned embroidery.