Vein muutama päivä sitten ompelukoneen autotalliin. Polttelee ja kädet syyhyävät. Kankaat pinossa odottavat, josko ompelukone hiippailisi ompelupöydälle. Odotan vielä päivän. Sitten se saa tulla takaisin sisälle.
Olen yrittänyt opetella tekemään yhden asian kerrallaan - kun yksi projekti on kesken, se tehdään loppuun, sitten vasta aloitetaan uusi. Koska pienikin projekti vie tällä perhekokoonpanolla useamman päivän, on tämä vähintäänkin kasvattavaa ja kehittävää.
Tämä työpöytäprojekti on ollut ajatuksissani puoli vuotta. Ennen sen aloittamista vein siis ompelukoneen pois, jotta varmasti osaisin olla sinkoilematta. Projektin kohteena oli vanha puinen, puunvärinen koulupöytä, jota on purettu ja kasattu jo niin moneen kertaan, että se ei enää pysynyt kasassa. Pöydän laatikot säästin - niistä varmasti kehitellään vielä jotain. Hioin ja maalasin pöytätason, jalat löytyivät Ikeasta, ja pöydästä tuli kuin uusi.
Pöytä löysi paikkansa sieltä mistä vanhakin, tumman hyllyn alta, jonka kannattimet ostin aikoinaan
täältä. Tässä paikassa syntyy monesti inspiraatio, tai ainakin kehittyy joksikin konkreettiseksi. Me love my workspace.
I had an old school table - a table, which was actually so old that I couldn't keep it together anymore. I basically destroyed it for good, but saved the top (and the drawers for later use) and painted it white. The pedestals are from Ikea. This way I got a new table for myself that really inspires more than the old one : ).
