keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Musta helmi

Itse olen hyvin yksinkertaisten korujen ystävä. Vaikka rakastan tehdä runsaitakin koruja, itselle valmistuvat korut ovat yleensä aina hyvin simppeleitä. Tässä kaulakoru+rannekoru -setissä on hopeoidut korunosat ja mustat lasihelmet.

Avainhelminauha

Tämä avainhelminauha oli kevään viimeinen tilaustyö. Työssä on yhdistelty erilaisia mustia lasihelmiä, hopeoituja ja antiikkihopeoituja helmiä ja hopeoituja korunosia. Roikkuvassa osassa on lisäksi yksityiskohtana yksi käsintehty lasihelmi.

Dinosaurustelua, viimeinen osa

Dinosaurustelun päätteeksi tein 5-vuotiaalleni t-paidan. Kaava on Ottobren (3/2006) ja on todella hyvä. Hieman iso tämä 140-senttinen on vielä, mutta näkee, että paita istuu hyvin. Etupuolen sivuosat tein resorista, resoria ja trikoota en ole aiemmin näin yhdistellyt, joten katsotaan miten parivaljakko pärjää : ).
Kaksoisompeleet tein pääosin oranssilla, samoin kuin painetun dinosauruskuvan reunat.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Pikkumekko ja kevätpipoja

Tilasin vihdoin tämän ihanan JNY Design -trikookankaan. Ajatuksenani oli tehdä pojille vain pipot, mutta kun kangasta jäi, niin tein vielä pikkutytön mekon (koko 62). Totesin vain, että kylläpä taas 40 cm:stä kangasta sai vaikka mitä : ). Pipojen sisällä on toista trikoota vuorina ja mekossa hihansuut on huoliteltu puuvillapitsillä.

Mielestäni kangas oli alunperin aivan poikakangas, mutta joku oli blogissaan tehnyt tästä tytön tunikan (KIITOS IDEASTA : )), ja siitähän se ajatus sitten lähti : ). Eipä pitäisi taas koskaan kangistua ajattelemaan, että sinisävyiset autokankaat kuuluvat vain pojille...

Mekon yläosan kaava on Suuresta Käsityölehdestä (11-12/2006), leikkasin helmaa lyhyemmäksi ja lisäsin röyhelön. Takana on halkio hakaskiinnityksellä.





Touhukas -kokeiluja, apinoita ja palloja

Nyt kun on tilaustyöt melkein pulkassa, niin on aikaa kokeilla pientä tuotekehittelyä ennen vauvan syntymää. Tilasin elastaanijoustokanttinauhaa kokeeksi, jonka sijaan olen aiemmin käyttänyt kiiltäväpintaista joustokanttia. Täytyy sanoa, että tämä uusi nauha oli minulle pettymys. Olen tehnyt Touhukas-vaippojen kantit siksakilla, jotta pysyvät napakammin kiinni, mutta tähän uuteen nauhaan siksak ei pureutunut niin siististi. Kuvauksen jälkeen pesin vaipat ja reunat alkoivat heti ns. kupruilla / nousta. Olen huomannut, että monet myyjät ovat vaihtaneet tähän kanttinauhaan, mutta toivottavasti kaikki eivät mene samoilla linjoilla : ). Tai sitten täytyy vaihtaa taktiikkaa suoralle ompeleelle ja kokeilla, miten menestyvät...

Kokeilin kuorivaippaa myös 38mm Aplixilla 50mm:n sijaan, sitäkään en enää tee : ). Vanhassa vara parempi.

Sen verran ärsytystä kokeilut aiheuttivat, että aion tehdä omalle vauvalle uudet vaipat (vaikkakin nämä toki myös käytetään, eihän homma muuten ekologista olisi!).

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Tyynyterapiaa

Taas hieman tyynyterapiaa tilkuista. Molemmat tyynyt ovat ns. täyttöaukollisia, eli ilman sulkevaa kiinnitystä. Toisen keskustaan käytetty Tilda-tilkkuja, toinen tehty vanhasta tyynyliinasta ja tuolinpäällisestä leikatuista tilkuista. Koska en ole mikään hirveä vihreän ystävä, niin tein vihreästä tyynystä kääntötyynyn. Eli toisella puolella on hiekan värinen pallokangas ja täyttöaukon kohdalla pitsireunus (alin kuva). Kun kesä on mennyt, tyyny saa siis näyttää toisen puolensa...

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Kukatustyyny

Tämä työ oli kevään terapiatyö : ). Tarvitsin ehdottomasti (mukamas ehdottomasti) sisustustyynyyn uuden päällisen, joka olisi suhteellisen simppeli. Tässä materiaalina ruskeavalkopilkullinen puuvilla (toisella puolella vanha verhokangas), tyynyn alasaumassa vetoketju, sekä kaitaleessa puuvillaa, puuvillapitsiä sekä puuvilla tai puuvillapolyester-koristekukkanauhaa. En ommellut kaitaletta kiinni tyynyyn, ajatuksena oli, että voin halutessani vaihtaa koristelua mieleni mukaan.



Dinosaurus, osa 2

Nämä dinokalsarit syntyivät puhtaasti tarpeesta. Olen niiiin kyllästynyt 5-vuotiaani kalsariosastoon, joka on täynnä saumoista rikkinäisiä sekä muuten reikäisiä kalsareita. Tuntuu, että kaupan kalsarit menevät hetkessä puhki.

Näiden kalsareiden ohje löytyi jostakin Ottobre-lehdestä. Poika on malliltaan jässikkä, joten tein isomman koon mukaan ja lyhensin hieman lahkeita, ja laitoin lahkeisiin vielä resorit, jottei lahje mene helposti kantapään alle. Tämä Ottobren kalsarimalli on muuten erittäin hyvin istuva, suosittelen! Materiaalina kangastukku.comin laadukas mintun värinen paksu trikoo, samoin resori sieltä. Dinosabluuna on sama kuin pipoissa. Vyötärökuminauhan ompelussa vähän mokasin, kun samalla mielessäni ompelin kaikkea muuta mahdollista (se on tätä "keskity vain yhteen asiaan"). Aina ei voi voittaa : )...

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Istuinpäällinen tilkuista

Operaatio tilkkuilu on vaiheessa, ja tässä yksi tilkuiksi leikattujen kangasjämien tuotos. Vanhaan keittiötuolin muhkeassa istuinpäällisessä on tilda-tilkkuja, vahvaa puuvillakangasta sekä nappeja. Suunnitelmani oli tehdä kam-neppareilla kiinnitykset, mutta uudet nepparipihdit linttaavat ikävästi neppareiden toisen puolen siten, ettei neppareita saa yhdistettyä. Pihdit tuntuvat muuten toimivilta, mutta niitä täytyy näköjään itse rukata aika paljon, että saa nepparit pysymään : (. Onneksi en ole ehtinyt vielä nepparoida mitään tärkeämpää, tässä työssä kun nauhat saa solmuunkin : )...

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Dinosauruspipoja

Kevätpipokokeilu siirtyi nyt astetta eteenpäin, kun sain molemmille pojille tehtyä paremmat kaavat. Lisäksi painoin pipoihin meidän dinosaurushulluille dinot. Painoväri oli jo aikansa seissyttä, ja olisi varmasti vaatinut toisen painokerran, mutta mentiin nyt sieltä mistä aita matalin. Vuoritin nämäkin pipot trikoolla. Ja pipoista tulikin suosikit, nyt pitäisi äkkiä tehdä uudet eri kuvilla, kun ovat jo ehtineet pyöriä pipot päässä jos jonninmoisissa lammikoissa...

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Pipojen merkkailua

Kevätpipoiluinspis valtasi minutkin ja tein pojille yhdet kevätpipot raitajoustofroteesta. Omalla kaavalla sumplin molempien päiden kokoiset hatutukset, vähän tuli naftit, mutta jostainhan on aloitettava : ). Vuoritin pipot trikoolla. Kun usein tulee tehtyä / ostettua pojille jotain samanlaista, niin aina mietin, miten erotan vaatteet toisistaan, jotta osaavat itse löytää omansa. Nyt merkkasin pienemmän pipon muuminapilla ja isomman sammakkonapilla, tätä kikkaa taidan jatkossakin käyttää...


maanantai 5. huhtikuuta 2010

Unipussi ja myssy pienelle tytölle

Tämä unipussisetti valmistui tilaustyölahjaksi pienelle tytölle. Unipussin päälliskangas on puuvillavelouria ja sisus elastaanitrikoota. Edessä yksityiskohtana puuvillapitsiä, puuvillalankaa ja satiinirusetti. Myssyn kanttaukset on tehty joustokantilla ja sydän puuvillalangalla. Olkapäillä norsunapit.

Kenkkuileva saumuri hidasti työtä (taas kerran) ja joustavat kankaat muistuttivat taas kerran siitä, että helpot ompelukset syntyvät vain peruspuuvillasta : ))). Mutta kun oli ihan pakko tehdä näistä kankaista, kun väriyhdistelmä oli niiiin herkku....

Unipussin kaava on Ottobren 5/2006 sovellus ja trikoomyssy Ottobresta myös (1/2005).