Pienet tuoksut joulun hetken
nenässäni tekevät tuoksuretken
tulevat mieleeni muistot lapsuuden
joulun ihanan, lämpimän hetken
HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE KÄSITYÖHARRASTAJILLE JA ASIAKKAILLENI. SUURI KIITOS KULUNEESTA VUODESTA!
maanantai 21. joulukuuta 2009
torstai 3. joulukuuta 2009
Touhukasta pitkästä aikaa...
Sain pitkästä aikaa lisättyä valikoimaa Touhukas -tuoteryhmään:
Ruokalappuja tein varastoon, uutena varastokuosina Kaarat, joka on samaa laadukasta pul br -kangasta kuin pääkallokuositkin.
Kokonaan uutena tuotteena pitkän päässä tapahtuneen kehityksen jälkeen syntyi lasten luistinpussi, jonka sisus on froteeta ja ulkopuoli pul br-kangasta. Tuotteeseen kuuluu myös luistinpyyhe, jolla on kätevä kuivata luistimet. Omasta mielestä parasta tuotteessa on kuitenkin se, että sen voi jättää avonaisena roikkumaan naulakkoon, ja luistimet kuivavat...ja eikun seuraavalla kerralla napataan koko kassi taas mukaan. Tuote on tilaustyö ja kangasvariaatioita löytyy (pul br ei kestä pakkasta ja siksi ulkojäillä luisteleville suosittelen päällyskankaaksi jotain muuta materiaalia). Tähän kassiin mahtuvat luistimet noin kokoon 35 asti, tilauksesta saa myös isompaa kokoa.
Eiku luistelemaan...

tiistai 1. joulukuuta 2009
Lapaset
Tonttukaverukset
Nämä tildamaiset tontut saivat paikkansa takan reunalta. Iso tonttu oli huomattavasti mukavampi tehdä, nimim. hän joka inhoaa pienten osien kääntämisiä! Pikkutontun hoikkien käsien ja jalkojen kääntäminen ja täyttäminen aiheutti nokan tuhinaa, ja päätinkin, että jätän pikkutontut yhteen ja keskityn tästä eteenpäin isoihin tonttuihin : ). Näihin tonttuihin päätyivät Tilda-kankaiden lisäksi nappeja, helmiä, lankaa ja kierrätyskankaita.
Kahvisaippuaa
Tassu
Nappikorvis
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)