lauantai 29. kesäkuuta 2013
Korttiterapiaa
Silloin tällöin on pakko pitää itselleen korttiterapiasessio, vaikkei mitään erityistä korttitarvetta olisikaan :). Paperit ja kuvat Paperellasta, muut Tiimarista.
tiistai 25. kesäkuuta 2013
No mutta sehän on paku!
Vauvan kolme pipoa (kaava ja ohjeet)
Trikootilkkujen tuhoajaiset, osa aika mones: vauvan pipo. Samalla kaavalla saa tehtyä kolme eri mallista yksikerroksista pipoa: pyöreän, neliön ja kruunun. Kaavassa on tarkat mitat, mutta ei ole millin päälle, eli saa, voi ja kannattaakin soveltaa. Tarkemmat ohjeet alla. (Kuvan vauva 3kk)
Huom! Kaavassa mukana saumavarat.
Pipo 1: pyöreä
- laita kangas kaksinkerroin, oikeat puolet vastakkain ja leikkaa kaavan mukainen pala.
- ompele sivusaumat
- avaa päälakiaukko ja ompele saumat vastakkaiseen suuntaan sivusaumojen kanssa
- taita alavara pipon sisään, laita kiinni nuppineuloilla ja ompele
Pipo 2: neliö
- laita kangas kaksinkerroin, oikeat puolet vastakkain ja leikkaa kaavan mukainen pala
(kaavassa neliöpipo merkattu katkoviivoilla)
- ompele sivusaumat ja päälaki
- taita alavara pipon sisään, laita kiinni nuppineuloilla ja ompele
Pipo 3: kruunu
- laita kangas kaksinkerroin, oikeat puolet vastakkain ja leikkaa neliöpipon kaavan mukaisesti
- ompele sivusaumat
- jaa päälakisauma neljään yhtäsuureen osaan (eli 4*5cm) ja tee merkit
- ompele kummastakin reunasta yksi osio (eli reunimmaiset)
- avaa jäljelle jäävä päälakisauma ja ompele nyt kaksi osiota vastakkain, reunoista kohti keskustaa
- taita alavara pipon sisään, laita kiinni nuppineuloilla ja ompele
lauantai 22. kesäkuuta 2013
Gluteeniton mansikkakakku
No nam. Niinhän siinä taas kävi, että tämä kakku hävisi jonnekin. Reseptikokeilu päättyi siis myönteiseen lopputulokseen :).
Alkuperäinen löytyy täältä. Tässä tekemäni muunnokset:
- korvasin vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella
- suklaana käytin Fazerin tummaa suklaata
- tein kakun normaalikokoiseen pyöreään täytekakkuvuokaan ja leikkasin kakun kahteen osaan (olisin voinut leikata kolmeenkin :)).
- käytin täytteeseen kuohukerman sijasta laktoositonta vispikermaa 4dl ja vaniljarahkankin tuplasin eli käytin kaksi purkkia. Eikä ollut yhtään liikaa :). Sokeria laitoin täytteeseen kuitenkin ohjeen mukaisen määrän, mutta tämä on makuasia...
Erittäin helppotekoinen ja maukas täytekakku, päätyy varmasti useamminkin meidän kahvipöytään!
Pienen tytön kesäleningit
Ystäväni oli saanut mummultaan vanhan verhokankaan, josta perheen pienimmälle oli toiveena kesäleninki. No, hieman innostuin eli tein kaksi :): perusmekon ja essumekon. Perusmekko on tehty Jänöheinän kaavalla Ottobre 4/2010, malli nro 2 ja essumekon kaavana oli Ottobre 1/2012 malli nro 4. Koot 62 ja 68 cm.
Essumekon vuorikankaana on vanhaa lakanaa.
Itseäni aina riemastuttaa vanhojen kankaiden kierrätys ja tässä kun bonuksena on vielä iloinen mummu, niin ompelupalkintona oli kyllä erityisen hyvä mieli :)!
perjantai 21. kesäkuuta 2013
Ihanaa juhannusta!
Lämmintä, nautinnollista, rauhallista ja kaunista juhannusta kaikille! Meillä syödään mansikkakakkua (jonka reseptin päivittelen, kun ehdin)!
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Omenankukkavintagea ja blackhorsea...
Korttirintamallakin on ollut pitkän aikaa kovin hiljaista. Inspiraation puute lienee hiljaisuuden suurin syy, mutta toisaalta ei ole ollut isompia kekkereitäkään, joita varten olisi pitänyt inspiroitua :). Nyt kuitenkin ystäväni pyysi tekemään vihreän sävyjen, violetin ja omenankukkien sävyttämän 50-vuotiskortin sekä pelkistetyn pojan rippikortin.
Mietin hetken, että mistä löytäisin omenankukkia, ja kun silmiini osui omenankukilla koristeltu vintagenainen, niin tiesin, että se päätyy korttiin.Vihreä taustapaperi, kukat ja helmistrassit Tiimarista.
Rippikortteihin (tein kolme...varmuuden vuoksi :)) käytetty peruspahveja ja papereita, pilkullinen taustapaperi ja helmistrassit Tiimarista, Black Horse -nauha kirpputorilöytö. Ristit kierrätyskartonkia / ääriviivatarraa. Ja jälleen kerran, englannin synonyymisanakirjasta sain taas mukavaa taustapaparia yhdelle ristille :)...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
