Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihanaa liinaa vilttiä täkkiä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihanaa liinaa vilttiä täkkiä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. elokuuta 2012

Angry Birds Tractors


Kummipoikamme toivoi syntymäpäivälahjaksi päiväpeittoa, jossa olisi toisella puolella Angry Birds -teema ja toisella Valtran traktori. O-ou. Toivomus sisälsi aika paljon haastetta ja tuloksena oli suurin applikointi, jonka olen koskaan toteuttanut.

Kummisetä osallistui suunnitteluun ja lopulta päädyimme peittoon, joka on vain yksipuoleinen ja jossa traktori on sulautunut uuteen Angry Birds traktorit -kenttään. Valtran traktorilta se tuskin näyttää, mutta se oli hienoin traktori, jonka minä osaan piirtää (maatilan koneet eivät todella ole vahvuuteni). Lisäksi possu kyytiin ja punainen AB ritsaan!

Peiton kaikki kuvat on applikoitu (tukikankaana kaksipuoleinen liimaharso), lisäksi on käytetty kangastusseja. Toisella puolella on tikkikangas (80g). Peiton koko n. 145*210 cm.

Synttärikortti myös samalla teemalla.


 


Blanket and a card for a 6-year-old boy with the theme Angry Bird Tractors. The boy loves tractors and is also a big fan of Angry Birds and hence, it was important to combine these two. 

The blanket's pics are sewed, but also fabric pens have been used.
 





perjantai 18. toukokuuta 2012

Ihkuliina


Tämä on pitkään ollut mielessä - nyt se oli pakko toteuttaa: kodin hengettären ihkuliina eli tiskirätti. Monet ovat virkanneet näitä ja parhaimmat ohjeet löysin Hipun blogista, iso kiitos siis sinne! Itse käytin paksuhkoa bambulankaa (70% bambua, 30% puuvillaa), koukkua nro 4 ja liina on virkattu kauttaaltaan puolipylväin. Ihanan hempeän etikettipohjan löysin Tiimarista.

Koska en ole mikään siivousintoilija, nimesin rätin ihkuliinaksi - kuulostaa muka paremmalta ja innostaa muka enemmän siivoamaan : D!


A crocheted cloth for cleaning. Yarn: 70%bamboo, 30% cotton.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

STAR WARS -synttärit


 Viimeiset päivät ja viikot meillä on nykerrelty STAR WARS -synttäreitä, joiden ajankohta osui eiliselle. Omalle perheelle valmistui asut vanhoista pöytäliinoista (leia, luke s., obi, clone trooper), samoin kaitaliina uudistettiin samasta vanhasta kankaasta. Kirjaimet saatiin kattoon pahvista ja foliosta, kakkukuvat löytyivät valmiina (joiden laatuun en kuitenkaan ollut lainkaan tyytyväinen, mutta menivät parempiin suihin!). Mummun näppärissä käsissä syntyivät huippunamit texmex-kakut. Naamareita tulostettiin netistä ja muu rekvisiitta löytyi jos kenen kaapin kätköistä. 

6-vuotissankari oli varsin tyytyväinen vanhojen pöytäliinojen ympärille rakennettuihin synttäreihin, ja lasermiekat suhisevat ilmassa varmaan vielä monta päivää...viikkoa...tai vuotta....











Star Wars  birthday party. Costumes sewed out of old table clothes - themes were recycling and a small budget!

maanantai 2. tammikuuta 2012

Ennen vanhaan "kopiointia"


Ennen vanhaan lakanat ja pöytäliinat koristeltiin kauniilla kirjailuilla. Toki kirjailuja tehdään tänäkin päivänä, mutta vähemmissä määrin, taito ei ole enää monen hyppysissä - ei myöskään minun : ).

Itse harrastan vain peruspistoja suht paksulla langalla, mutta tämä vanhan ajan kirjailuajatus mielessäni koristelin kaksi kaitaliinaa samalla teemalla, lahjan saajien nimikirjaimin. Keskelle laitoin vielä koristeet, jotka saa helposti pesun ajaksi pois.

Kaitaliinat on tehty vanhasta pöytäliinasta, kirjailu kalalankaa.




Two table cloths with old fashioned embroidery.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Rakkaustäkki



Varpaille, sormille, lämmittäviin hetkiin...

Lähipiirissämme on häät ja halusin tehdä lahjaksi jotain henkilökohtaista. Pari on ollut yhdessä jo vuosia, joten tuntui, että senkin vuoksi olisi mukava nykertää jotain persoonallista. Morsian vinkkasi valkoisen värin, joten tämän peiton pohjaväriajatus syntyi siitä...sitten vielä jotain lainattua (runot, laulunsanat), jotain sinistä (sydämet) ja jotain uutta (kankaat).

Yhden neliötilkun koko on noin 18*18cm. Toisella puolella on valkoinen fleece, jonka käänsin myös tilkkupuolelle reunoiksi ja leveämmät reunat tikkasin vielä "mutkaisesti". Sydänaplikaatioihin laitoin tukikankaat - mukavampi ja jämäkämpi ommella. Runot ja laulunsanat on kirjoitettu kangastussilla ja vapaalla kädellä.






A wedding blanket - a gift for a couple. Some cotton and fleece, lyrics / poems are written with a fabric marker.

tiistai 31. toukokuuta 2011

Pitsiliinaa ja viirejä prinsessasynttäreille


Kuopuksemme täyttää huomenna 1 v. Torstaina juhlistetaan suvun ja läheisten voimin prinsessasynttäreiden merkeissä. Luulisi tietenkin, että tämä höperö pitsin ja hellusen ystävä olisi ideoinut tällaiset synttärit, mutta totuus on kuitenkin se, että perheemme 5- ja 6-vuotiaat pojat ovat idean takana: siskolle täytyy saada prinsessasynttärit!


Siispä olen kahden apulaisen voimin ommellut viirejä tilkuista ja pöydälle valmistui myös vaaleanpunainen pitsiliina. Enpä ole ikinä virkannut pitsiliinaa, joten vaikka tuosta ei täydellistä tullutkaan, niin onnistumisen kokemuksen sain kuitenkin : ). Ehkä joku ohje olisi auttanut, mutta kun "piti vain tehä ihan ite omasta päästä". Lankakaan ei ollut ohuin mahdollinen vaan novitan miami, koukku nro 4. Liinan kaveriksi löysin vanhan beigen pienemmän pitsiliinan.






Some "stuff" for 1-year-old's princess-birthday party: pink lace cloth (from Novita's Miami, crochet hook number 4) and pennants. I've had my two boys helping me out - the princess party is their idea, not mine : ).

torstai 26. toukokuuta 2011

Oman nuken petipaikka


Kuopuksemme on kohta 1-vuotias. Mummulta E saa lahjaksi nuken, joten ajattelimme, että nukelle pitää saada oma petipaikka.

Tämän kehdon ostin puunvärisenä itselleni sisustuselementiksi muutama vuosi sitten. Maalasin sen nyt valkoiseksi ja tein petivaatteiksi lakanan, tyynyn ja pienen kääntötilkkupeiton. Villi veikkaukseni on, että pedin petaaminen ei pieneltä tytöltä vielä onnistu, mutta sen sijaan purkaminen lienee vain sekuntien homma : ). Nukke voi myös vielä tässä vaiheessa tykätä nukkua lattialla, mutta onpahan sitten nukelle petipaikka, kun se sitä E:n mielestä tarvitsee : ).





A small crib, sheet, pillow and blanket for a 1-year-old.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Pikkupojan kääntöpeitto


Tämä kääntötilkkupeitto lähtee pienelle pojalle. Toisella puolella puuvillakankainen tilkkupeitto, toisella fleece. Mietin pitkään, miten yhdistän fleecen ruskean tilkkupeittoon ja päätin tehdä yksityiskohdaksi vaunut isommalle ruskealle taustalle. Vaunuidean nappasin kankaasta ja liitin vähän vielä nappeja ja pitsiä. Ja olisi kyllä tehnyt mieleni lisätä vielä kaiken maailman helmeä ja hörhelöä, mutta koetin pitää näppini kurissa : )...



This cotton / fleece blanket is for a little boy. The idea is that you can turn it and use it either the cotton side up or the fleece side up. The carriage -idea came from the fabric and though I didn't add more than some buttons and lice I sure did want to add this and that : )....