maanantai 30. elokuuta 2010

Syksyn värejä

Vaikka syksyn värit inspiroivat, oma luovuusaika on ollut nollassa. Niinpä päivitän tänne nelivuotiaan poikani tekemän syksyisen rannekorun, joka lähti lahjaksi mummulle. Sen myötä hyvää syksyn alkua kaikille lukijoilleni ja muillekin blogini vierailijoille!

maanantai 23. elokuuta 2010

Kruunutunika

Tämä suklainen puuvillavelourtunika lähtee kummitytölle 5-vuotislahjaksi. Vaikka puuvillavelourin ompelu ei saa minua koskaan hihkumaan, on se niin unelmapehmeää, että pakkohan siitä on aina kaikenlaista tehdä : ). Tämän tunikan tein Hannah-kaavalla ja lisäsin siihen vain pienen kruunun koristeeksi (Kangastukusta). Pääntien kuminauha-aukon suljin satiinirusetilla, jotta kuminauhaa on helppo tarvittaessa lyhentää tai vaihtaa pidempään.


Syksyn pipoprojekti

Meillä kohta 3 kuukautinen pikkuneiti tuntuu saavan aina pipot silmilleen turvakaukalossa pötkötellessään. Joten tarve mukavasti päässä pysyville pipoille syntyi : ). Tein pari simppeliä piposta, toisen joustofroteesta, toisen puuvillavelourista. Olen kovasti tykästynyt ihaniin nauhoihin, joita saa mm. Iinulta, joten nämäkin pipot koristin niillä.





keskiviikko 11. elokuuta 2010

Maatilamatkailua

Kaksi pientä ihmistä kaipasi hoitolaukkuja päivähoitotaipaleelle, joten äidin toiveesta JNY Designin maatila -kangas (Lasten Metsolasta) päätyi laukkuihin. Kerrassaan hellunen kangas, jonka kaverina vuorina turkoosi puuvilla. Lasten nimet kirjailtu käsin puuvillalangalla. Ei tarvitse pelätä, että laukut menevät hoidossa sekaisin : )!



lauantai 7. elokuuta 2010

Pikkuneidin asu

Pikkuneitimme (2kk) sai kummitädiltään aivan ihanat kengät, jotka olivat jääneet mukaan H&M:lta. Mutta mitä, eihän neidillä ollut sävy-sävyyn mekkoa. Joten pitihän sellainen tehdä. Mekon kaava on uusimman Ottobren puuvillatunikan kaava, mutta muokkasin sitä hieman: nappilistan tein hämyksi, eli etukappaleen keskelle ompelin vinokaitaleen, johon napit, ja kaula-aukon tein korkeammaksi, jotta sain kuminauhakujan. Lisäksi pidensin tunikaa hieman. Samalla kaavalla tein myös aiemman piparinkukkamekon.

Mekkoon sopivat vaippahousut ovat omalla kaavalla toteutettu. Ruskea kangas on Kangastukusta, nappilistan vinokaitale Iinulta ja vaaleanpunaruudullinen jotain vanhaa löytökangasta jostakin : )...

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Setti vastasyntyneelle

Puklukakkipyyhe ja lökäpöksyt - siinä lahjat pienelle vastasyntyneelle pojalle. Joustofrotee on Kangastukusta, pyyhe kantattu joustokantilla. Housut tehty jollakin vanhalla Ottobren kaavalla, vaihdoin vyörärökuminauhan ja lahkeidensuiden huolittelut resoreihin. Näihinkin meni taas yllättävän vähän kangasta, pienellä vaivalla, pienellä rahalla : )!


Sydänvaippa

En ole pitkään tehnyt sivukiinnitteistä kestovaippaa, joten oli jo aikakin. Ostin jokin aika sitten käytettynä Tiris-sisätäyttövaipan, joka oli mielestäni kivasti toteutettu. Samaan tapaan lähdin tekemään tätä sydänvaippaa eli sydänapplikaatio peppuun : ). Sisäpinta tässä fleeceä, ulkopinta kierrätysneulosta ja ihan must oli laittaa pieni merkki Iinulta ostamastani nauhasta. Unelmapehmoinen vaippa pääsi heti käyttöön!


sunnuntai 1. elokuuta 2010

Sävy sävyyn

Kangashyllyn tuhoajaiset: Tämä sävy sävyyn unipussi ja taskuvaippa syntyivät aidosta tarpeesta ja mukavista materiaaleista...tai no aito tarve koski oikeastaan vain unipussia : ) (hurahdin taas kauniiseen kuosiin...). Taskuvaipan ulkopuoli on 1mil-pulia ja sisäpuoli coolmaxia. Unipussi on tehty interlocktrikoosta ja pään- ja kädenteillä on resori. Kumpparikiinnitys helmassa. Ihku merkkinauha unipussissa on Iinulta : ).




Kalailua...

Perheemme esikoinen on mahdoton kalamies. 6-vuotissynttäritkin piti teemoittaa kalan ympärille, niinpä kakkukin oli tietenkin kala. Kalavuoka Ullanunelmasta, samoin pastavärit, joilla kermavaahdon värjäsin. Silmä on tehty valkoisesta ja mustasta sokerikuorrutteesta. Tylla oli pikkuinen tähti. Ja kalamiehelle kelpasi! Nam.

p.s. samalla vuoalla voi tehdä esim. banaanikakun, kahvikakun tms., joten ei haittaa vaikka ei olisi täytekakun ystävä...